Hyvälaatuinen asentohuimaus

Hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa huimaus tuntuu kiertohuimauksena, jossa tunne on kuin maailma tai itse pyörisi myötä- tai vastapäivään. Yleensä oireen alkaminen liittyy tiettyyn pään liikkeeseen, joissa tavallisimmin pää tulee taakse ja sivulle, kuten esimerkiksi sängyssä kääntyessä, siitä noustessa tai siihen mennessä.Hyvälaatuisen asentohuimauksen huimausoire on sinänsä vaaraton, vaikka se voi olla hyvinkin voimakas. Oire johtuu sisäkorvan asentoaistivan sakan epänormaalista liikkestä tai sakkautumisesta, jolloin tasapainoelin ja muut tasapainosta huolehtimet järkestelmät tuottavat ristiriitaista informaatiota aivoille, jossa koemme häiriön huimaus tunteena eli tunteena että tasapainomme ei toimi normaalisti.

Yleensä ihmiset eivät pysty kertomaan syytä miksi huimaus on alkanut. Välillä huimauksen alkuun liittyy pään alueen trauma, kuten aivotärähdys. Tavallisimmin asentohuimaus esiintyy ikääntyneemmällä väestöllä. Huimausoire yleensä kestää lyhyen aikaa, käytännössä aina alle 10 sekuntia ja on tavallisimmin pahimmillaan aamulla.  Ihmiset yleensä huomaavat sen juuri sängyssä kääntyessä tai siitä noustessa. Oireisiin voi liittyä pahoinvoinnin tunnetta. Ihmiset yleensä oppivat oireita aiheuttavat asennot ja järjestelmällisesti liikkuvat niissä ertyisen varovaisesti. On tavallista, että välillä oireet tuntuvat niissä ja välillä eivät.

Puhtaasti sisäkorvaperäistä huimausta (= hyvälaatuinen asentohuimaus)  voidaan testata erilaisilla testeillä ja hoitaa liikehoidolla. Suurin osa puhtaasti sisäkorvaperäisistä huimauksista saadaan näillä siedätysliikehoidoilla hoidettua. Lääkkeistä ei ole tavallisesti apua hyvälaatuisessa asentohuimauksessa.

Oireiden jatkuessa asentohoidoista huolimatta on syytä epäillä monitekijäistä huimausta, jossa sisäkorvan tasapainoelimien lisäksi pikkuaivot ja selän ja silmien toiminnalliset häiriöt aiheuttavat huimausoiretta. Asiaan erikoistuneen kiropraktikon hoidolla on myös mahdollista tasapainottaa keskushermoston toimintaa hoidolla ja erilaisilla harjoitteilla parantaa selän, sisäkorvan tasapainoelimien ja silmien toimintaa.

Tarkka diagnoosi, yksilöllinen hoito ja kuntoutus tekevät mahdolliseksi vaikuttaa hyvin monenlaisien tuki- ja liikuntaelinvaivojen syihin. Ensimmäinen hoitokerta sisältää haastattelun ja tutkimuksen pohjalta tehtävän diagnoosin, hoitosuunnitelman ja ensimmäisen hoidon.

Tervetuloa asiantuntevaan hoitoon.

Ajanvaraus Helsinki, Mikonkatu.


tai 044 7067773

Tietoa käytännöistä uudelle asiakkaalle