Huimaus – keinuttaa, kaataa, kiertää, pyörittää, pyörryttää, huolestuttaa, pelottaa, häiritsee ja väsyttää

Huimaus määritellään oireeksi ja tuntemukseksi, joka liittyy oman kehon tai ympäristön epätasapainoon. Huimausoire voi olla keinuttava, kaatava, kiertävä, pyörittävä, pyörryttävä, huolestuttava, pelottava, häiritsevä ja väsyttävä. Siihen voi myös liittyä epätasapainon, huteruuden ja huonon koordinaation tuntemuksia.

Normaalisti tasapainojärjestelmä toimii siten, että aistitieto antaa tarkkaa tietoa kehomme ja ympäristön sijainnista. Tämän ansiosta pystymme mukautumaan erilaisiin alustoihin ja korjaamaan tasapainoa asianmukaisesti.

Huimausta selitetään usein yksinkertaistetulla mallilla, jossa kehon, sisäkorvan ja näköaistin tuottama aistitieto ovat epäsynkassa. Tämä epäsynkronia aiheuttaa aivoille ristiriitaista tietoa, jonka tunnemme huimauksena ja epätasapainona. Kuitenkin tiedetään, että aistitieto ja motoriset eli liikkeeseen liittyvät toiminnot yhdistyvät aivojen eri osissa. Siksi myös motoristen toimintojen epätarkkuus voi aiheuttaa huimausta sekä siihen liittyviä epätasapaino- ja huteruusoireita. Alla olevassa kuvassa tästä tarkemmin.

Huimaus – keinuttaa, kaataa, kiertää, pyörittää, pyörryttää, huolestuttaa, pelottaa, häiritsee ja väsyttää

Huimausoireet jaetaan yleisimmin keinuttavaan ja kiertohuimaukseen. Kullekin huimaustyypille on tunnusomaisia piirteitä, joita kuvataan tarkemmin alla. Voit lukea lisää jokaisesta huimaustyypistä, mikäli ne kuvaavat oireitasi.

Sisällysluettelo

Tavallisimmat keinuttavaa huimausta ja epätasapainoa aiheuttavat diagnoosit

Niskaperäinen huimaus

Syyt: Niskalihaksilla on tärkeä rooli tasapainon ylläpidossa, koska ne tuottavat merkittävän osan asento- ja liikeaistin aisti-informaatiosta.

Oirekuva: Niskaperäisen huimauksen päätuntomerkki on keinuttava, laivankansimainen, heijaava ja/tai kaatava huimaus. Oireet esiintyvät tavallisimmin jatkuvana ja vaihtelevana tuntemuksia.

Liitännäisoireet: Yleensä tähän huimaustyyppiin liittyy niskahartia-alueen jännitys ja/tai kipu.

Lue lisää Niskaperäinen huimaus

—————————————————————————————————————————–

PPPD eli suomeksi pitkittynyt asennon havainnointiin liittyvä huimaus

Syyt: Aivojen ja erityisesti sen tasapainojärjestelmään liittyvä toiminnallinen häiriö.

Oirekuva: Pitkittynyt keinuttava huimaus, joka ilmenee erityisesti pystyasennoissa.  Silmien toiminnot, kuten kännykän selaaminen seisoen voivat tuottaa oireita.

Liitännäisoireet: Niskaperäiseen huimaukseen erona enemmän psykologisia oireita ja vähemmän fyysisiä tutkimuslöydöksiä.

Lue lisää  PPPD (engl. persistent postural-perceptual dizziness)

—————————————————————————————————————————–

Ikähuimaus

Syyt: Ikääntymiseen liittyvät muutokset tasapainojärjestelmässä.

Oirekuva: Ikääntymiseen liittyvä lisääntyneen huteruuden, epätasapainon ja epävakauden tunne.

Liitännäisoireet: Pään nopeat liikkeet erityisesti kävellessä voivat tuntua hankalilta. Lisääntynyt kaatumisen vaara.

Lue lisää Ikähuimaus

——————————————————————————————————————————

Silmien toiminnallisista häiriöistä johtuva huimaus

Syyt: Silmäperäisen huimaus liittyy yleensä pää-silmä-koordinaation ja seurantaliikkeiden häiriöihin.

Oirekuva: Tuntuu vaihtelevana, mutta jatkuvana huimauksena, johon liittyy silmien väsymistä ja yleistä epätarkkuuden tunnetta erilaisissa silmien toiminnoissa.

Liitännäisoireet: Silmien pitkäaikainen kohdistaminen ja päätteellä työskentely tavallisimmin lisäävät oireita.

Lue lisää Silmien toiminnallisista häiriöistä johtuva huimaus

——————————————————————————————————————————-

Visuaalinen liikeherkkyys

Syyt: Näköriippuvuus kehon ja sisäkorvan tasapainojärjestelmien heikentymisestä, jolloin joudumme liiaksi silmien kautta tulevan aisti-informaation varaan.

Oirekuva: Tavallisimmat oireet ovat erilaisten visuaalisten ärsykkeiden aiheuttamat epätasapainon, matkapahoinvoinnin ja väsymisen tunteet.

Liitännäisoireet: Liiallisista visuaalisista ärsykkeistä, kuten vilkkaista, liikkuvista, avarista ja epäsäännöllistä tiloista ja esineistä tulee silmien kohdentamista häiritseviä tekijöistä, jotka voivat tuntua huimauksen ja epätasapainon tunteena.

Lue lisää Visuaalinen liikeherkkyys 

——————————————————————————————————————————–

Mal de Débarquement -syndrooma

Syyt: Aivojen säätelyjärjestelmän toiminnallinen häiriö.  Mal de Débarquement -syndrooma (MdDs) tarkoittaa nimensä mukaisesti laivalta nousun jälkeistä sairautta.

Oirekuva: Pääoireet ovat pitkittyneet keinuttava huimaus ja liikkeen tunteminen, vaikka matkan teko on jo loppunut.

Liitännäisoireet: MdDs voi alkaa myös laivamatkailun lisäksi lentokoneessa, junassa, virtuaalitodellisuuden, vesisängyn ja erilaisten loukkaantumisen seurauksena, jolloin tuntuvat liike vaihtelee.

Lue lisää Mal de Débarquement -syndrooma

———————————————————————————————————————————

Tekonivelleikkauksen jälkeinen epätasapaino, huteruus ja huimaus

Syyt: Lonkan ja polven tekonivelleikkauksen vaikutukset tasapainoon.

Oirekuva: Epätasapaino- ja huteruustuntemukset ja huimausoireet pitkittyvät tavallisimmin leikkauksen vaatiman toipilasajan aikana.

Liitännäisoireet: Yleensä erilaisia epätasapaino- ja huimausoireita on ollut jo ennen leikkausta, jolloin tasapaino on ns. heikko lenkki toiminnoissa.

Lue lisää Tekonivelleikkauksen jälkeinen epätasapaino, huteruus ja huimaus

———————————————————————————————————————————-

Tavallisimmat kiertohuimausta aiheuttavat diagnoosit

Hyvänlaatuinen asentohuimaus

Syyt: Sisäkorvan kaarikäytävän toiminnallinen häiriö

Oirekuva: Yleisin lyhytkestoisen (alle 20 sekuntia) kiertohuimauksen syy, joka alkaa yleensä selinmakuulla päätä tai kylkeä kääntäessä.

Liitännäisoireet: Pahoinvointi ja silmävärve.

Lue lisää Hyvänlaatuinen asentohuimaus

———————————————————————————————————————————–

Vestibulaari migreeni

Syyt: Migreenin liittyvä kiertohuimaus.

Oirekuva: Kohtauksittain esiintyvä kiertohuimaus, jossa ei välttämättä ole muita migreenin oireita, kuten pääkipua.

Liitännäisoireet: Kaikkia migreenin tavallisesti liittyviä oireita voi myös esiintyä.

Lue lisää Vestibulaari migreeni

————————————————————————————————————————————

Ménièren tauti

Syyt: Sisäkorvan epäspesifit toiminnalliset häiriöt.

Oirekuva: Kohtauksittainen kiertohuimaus ja kuulon alenema.

Liitännäisoireet: Mahdolliset toimintakyvyn ja elämänlaadun alentuminen. Voi lisätä myös loukkaantumis- ja kaatumisriskiä.

Lue lisää Ménièren tauti

————————————————————————————————————————————-

Korvaperäinen huimaus

Syyt: Viittaa syihin, jotka johtuvat sisäkorvasta tai sen hermoyhteyksistä.

Oirekuva: Pääoire on jatkuva tai kohtauksittainen kiertohuimaus.

Liitännäisoireet: Vaihtelevat liitännäisoireet liittyvät epätasapainoon, kuulomuutoksiin ja eriasteisiin pahoinvointituntemuksiin.

Lue lisää Korvaperäinen huimaus

——————————————————————————————————————————————

Tavallisimmat keinuttavaa tai kiertohuimausta huimausta ja epätasapainoa aiheuttavat diagnoosit

 Monitekijäinen huimaus

Syyt: Monitekijäinen huimaus tarkoittaa useamman kuin yhden tasapainojärjestelmän osan toiminnallista häiriötä samaan aikaan.

Oirekuva ja liitännäisoireet: Pitkittynyt, vaihteleva ja yksilöllinen, jossa yhdistyy eri huimaustyyppejä riippuen alkusyistä.

Lue lisää Monitekijäinen huimaus

—————————————————————————————————————————————-

Aivoperäinen huimaus

Syyt: Viittaa erilaisiin huimausoireeseen, joka johtuu aivokuoren eri alueiden, talamuksen, aivorungon ja pikkuaivojen toiminnan häiriöistä.

Oirekuva ja liitännäisoireet: Vaihtelevat paljon riippuen alkusyystä. Tavallisimmat syyt ovat aivoverenkierron häiriöt, MS-tauti, infektiot ja vestibulaarinen migreeni.

Lue lisää Aivoperäinen huimaus

——————————————————————————————————————————————

Psykologinen huimaus

Syyt: Huimausoireen yksilöllinen vaikutus erilaisiin psykologisiin tekijöihin ja kuormittuneisuuteen.

Oirekuva: Tavallisimmat huimaukseen liittyvät psykologiset tekijät ovat ahdistuneisuus, pelko ja masentuneisuus.

Liitännäisoireet: Univaikeudet, vaikeudet rentoutua, vähäinen energia ja/tai väsyneisyys.

Lue lisää Psykologinen huimaus

——————————————————————————————————————————————–

Aivotärähdys

Syyt: Lievä aivovamma erilaisien onnettomuuksien jälkeen. Noin joka viidennellä oirekuva pitkittyy aivotärähdyksen jälkeiseksi oireyhtymäksi.

Oirekuva: Pitkittyneen aivotärähdyksen jälkeisen oireyhtymän fyysisistä oireista tavallisimmat ovat päänsärky ja/tai erilaiset näkö- ja/tai tasapainojärjestelmän toimintoihin liittyvät oireet, kuten näön epätarkkuus ja keinuttava huimaus. Myös kiertohuimaus mahdollinen.

Liitännäisoireet: Ahdistuneisuus, pelko, masentuneisuus, univaikeudet ja väsyneisyys.

Lue lisää Aivotärähdys

———————————————————————————————————————————————–

Niskan retkahdusvamma

Syyt: Retkahdusvamma kaatumisten, törmäyksien ja onnettomuuksien jälkeen.

Oirekuva: Pitkittyessään tavallisimmat fyysiset oireet ovat niska-hartiakipu, päänsäryt ja erilaiset tasapainohäiriöt, kuten keinuttava huimaus.

Liitännäisoireet: Ahdistuneisuus, pelko, masentuneisuus, univaikeudet ja väsyneisyys.

Lue lisää Niskan retkahdusvamma

————————————————————————————————————————————————–

Viimeksi päivitetty 19.01.2025

 

 

Jaa:

Email
WhatsApp
Facebook
X
Tulosta

Tarjoan tuki- ja liikuntaelinvaivojen sekä neurologisten sairauksien syyn selvitystä, hoitoa ja kuntoutusta. Parhaimmillani olen pitkittyneissä ja monitekijäisissä sairauksissa, vaivoissa ja oireissa. Tärkeintä hoitosuunnitelmassa on keskittyä oireiden vähentämisen lisäksi yksilöllisiin tekijöihin, joilla voi lisätä omaa panosta oireiden sekä oman terveyden hoidosta pitemmällä aikavälillä.

Ensimmäinen hoitokerta sisältää haastattelun ja tutkimuksen pohjalta tehdyn oireen syyn selvityksen, yksilöllisen hoitosuunnitelman ja hoidon, jos tutkimus on saatu tehtyä loppuun. Ensimmäisen vastaanottokäynti kestää 40 minuuttia ja maksaa 120 euroa.

Tervetuloa asiantuntevaan hoitoon.
Nettiajanvaraus alla olevan linkin kautta 24/7.

Puhelinajanvaraus
044 7067773

Scroll to Top